Ilmakuva Mänkijärven lentokentästä, entisestä paloaukeasta. Kuvattu 30.9.1937

Kauhavan Ilmasotakoulun apukenttänä tunnettu Menkijärven lentokenttä Alajärvellä joka aiemmin tunnettiin myös nimellä Mänkijärvi, otettiin Ilmasotakoulun käyttöön vuonna 1937. Tuo entinen paloaukea, joka suuren metsäpalon tuloksena syntyi heinäkuun 11.päivänä 1933, tarjosi oivan lentokentän paikan samannimisen järven länsipuolella. Noin 2100 hehtaaria oli metsää palanut Mänkijärven ympäristössä, joka vielä 1800-luvulla kartoissa kirjoitetaan nimellä Mängijärvi, kovan tuulen auttaessa tämän ruispellon kulotuksesta karanneen nopeasti liikkuneen roihun etenemistä Apuja saatiin taivaalta, kun yöllä tullut sade pelasti lopulta tilanteen. Talojakin ulkorakennuksineen paloi tuossa hurjassa tulimyrskyssä, jonka jälkisammutus jatkui vielä viikkoja palon jälkeen. Tuolle isolle palokankaalle Haimariin perustettiin Ilmavoimien toimesta lentokenttä neljä vuotta suurpalon jälkeen. Käytän tässä artikkelissa kentän alkuvaiheista kertoessani paikan alkuperäistä Mänkijärvi-nimeä, koska se esiintyy Ilmavoimien vanhoissa karttapiirustuksissa ja muissa lähteissä. Kentän nimikin on näin ollen omalta osaltaan tärkeä palanen lentokentän ja paikkakunnan nimihistoriaa.

Mänkijärven sotilaskentän karttapiirros vuodelta 1937

Ilmavoimiemme lentokoulutus Kauhavalla alkoi heinäkuussa 1929. Kauhavan Ilmailukoulu tarvitsi 1930-luvulla apukenttiä lisääntyvän koulutuksen, sekä sodanajan hajauttamista varten. Lentokoulutuksen läpivieminen edellytti, että on oltava yksi-kaksi tällaista apukenttää, joilla voitiin suorittaa myös lento- ja ampumaleirejä. Tällöin syntyi ensiksi Laajalahden, sitten 1930-luvun loppupuoliskolla myös Mänkijärven kenttä sekä Karvia ja Siikakangas. Ne kuuluivat Ilmailukoulun hoitovastuulle Kauhavan kentän lisäksi. Ennen talvisotaa aloitettiin vielä Ilmailukoulun sodanajan käyttöön tarkoitettujen lentokenttien rakentaminen. Näitä olivat Vaasa, Lestijärvi ja Ylivieska. Myös joitakin muita kenttiä siirtyi Ilmasotakoulun, joksi nimi muuttui Talvisodan alkaessa,  hoitovastuulle välirauhan ja jatkosodan aikana. Vuodesta 1941 koulu tunnettiin Lentosotakouluna.

Alkuperäinen Mänkijärven lentokenttä silloisessa Alajärven pitäjässä, joka sijaitsee 29,5 kilometriä Kauhavalta kaakkoon ja 16,5 km Alajärven kirkolta länteen, rakennettiin valmiiksi syksyksi 1937. Tämä noin 105 hehtaarin alue lunastettiin Ilmailukoulun käyttöön heinäkuussa. Kentän raivaustöihin osallistui myös kymmeniä kyläläisiä hevoskärryineen, ja jopa tuohon aikaan melkoisen harvinaista traktoria apuna käyttäen. Kenttä sijaitsi tuon suuren paloaukean pohjoisosassa Haimarinkankaalla, aivan nykyisen Menkijärven länsipuolella. Kentästä tuli näin Kauhavan apu- ja leirikenttä. Lentokenttä oli lähes suorakaiteen muotoinen kiitoalueen ollessa 790 metriä kertaa 740 metriä. Pääsuuntana oli koillinen-lounas. Alueen laajuus oli 105 hehtaaria lentokentän osalta. Se soveltui silloin keveille ja keskiraskaille koneille Ilmavoimien luokituksen mukaan. Lentokentän korkeudeksi ilmoitettiin tuolloin 105 metriä merenpinnasta, kun se nykyään ilmoitetaan 101 metriä. Sen lounaispuolella oli muutamia 5-10 metriä korkeita mäkiä lasku- ja noususuunnassa. Pohjois- ja länsireunassa kasvoi noin 8-10 metriä korkeaa metsää. Kentän pinta oli hiekkaisesta kangasmaastosta johtuen hiekan- ja soransekaista. Kenttä oli varustettu sen eteläreunassa olevalla 5 metriä korkealla tuulipussilla, muuten siellä ei ollut mitään lentokonehalleja, eikä muitakaan rakennuksia. Puolustusministeriö kuitenkin osti pankinjohtaja Rothoviukselta huvilan ja ulkorakennukset maa-alueineen kenttäalueen vierestä majoitustiloiksi. Lähin puhelinkeskus oli kilometrin päässä Kuortaneelle vievän tien varressa, joskin puhelinlinja kulki aivan kentän ohitse järven länsirannalla. Puhelinpylväiden päät oli maalattu punavalkoisiksi ja ne olivat noin metrin kentän pintaa ylempänä. Maantie Alajärveltä Kuortaneelle kulki ja kulkee edelleen aivan kentän ja järven välistä. Lähimmät bensiini- ja voiteluainevarastot olivat Alajärvellä, Ruonassa sekä Kuortaneella. Huolto-ym. tarvittavat palvelut löytyivät Alajärven kirkonkylältä ja majoitukset oli suunniteltu lähistöllä oleviin huviloihin ja taloihin, sekä myös Alajärven kouluille, jos kenttä olisi jouduttu ottamaan varsinaiseksi sodanajan tukikohdaksi. Lähin korjauspaja oli Lapualla, Lapuan Autokorjaamo.

Marraskuussa 1939 kaivettu sirpalesuoja Kauhavan Ilmasotakoulun koneille. Kuva otettu lokakuussa 2007

Ylimääräisten harjoitusten alkaessa syksyllä 1939 Mänkijärvi oli toistaiseksi käyttökiellossa. Vain pakottavissa tapauksissa sallittiin laskeutuminen sinne ja vain merkitylle alueelle. Kenttäalue oli nimittäin otettu viljelyskäyttöön, siellä viljeltiin kauraa ja rukiita. Kenttä saatiin lentokuntoon kuitenkin marraskuun alussa, ja joulukuussa siellä aloitettiin konesuojien sekä tarvittavien huoltorakennusten teko. Koulu-ja harjoituskoneille saatiin valmiiksi sirpalesuojat 13.12.1939. Niitä rakennettiin kenttäalueen länsi- ja lounaisreunoille, ja ne olivat hiekkamaahan kaivettuja konepoteroita. Töitä oli tekemässä 250 miestä ja kaksi kuorma-autoa. Suojia rakennettiin kaikkiaan 17 kappaletta, kooltaan n.12 m x 12 m. Lisäksi rakennettiin kentän reunalle kaksi parakkia. Lentokentän lasku- ja nousualue ulottui 1930-40-luvun vaihteessa huomattavasti nykyistä kenttäaluetta lännemmäksi, joten maastossa jäljellä olevat sirpalesuojat ovat nykyään aika kaukana tämän päivän päällystetystä kiitotiestä. Ne olivat kuitenkin aikoinaan kentän reunamilla metsän laidassa hieman sen ulkopuolella. Tämä vanha ja nykyään käyttämätön osa lentokentästä, eli kentän länsi- ja lounaisosa Haimarinkankaalla, on nykyään kovasti metsittynyt, mutta siellä on kuitenkin näkyvissä edelleen suoria linjoja ja metsäaukeita metsäsaarekkeiden välissä muistuttaen vanhoista kiitoradoista. Alue oli aikanaan aukeaa puutonta kenttää, ja maasto on pehmeää hiekkaa. Mänkijärvelle, kuten muillekin Kauhavan apukentille järjestettiin puutteellinen ilmatorjunta Talvisodan kynnyksellä.

Tuisku harjoituskone lähdössä syöksypommitusharjoitukseen marraskuussa 1942 Mänkijärvellä. Siiven alla 2,5 kg:n lyijykärkiset harjoituspommit

Mänkijärvi toimi Kauhavan Ilmasotakoulun, vuodesta 1941 nimeltään Lentosotakoulun, koulutuskenttänä jo Talvisodan aikana. Talvisodan puhjettua siirrettiin 15 koneen koulukoneryhmä huoltohenkilöstöineen Mänkijärvelle joulukuun 9.päivä 1939. Sen jälkeen siellä oli koko Talvisodan aikana 11-15 konetta. Läheisen Mänkijärven jäätä käytettiin sotatalvisin jääkenttänä. Lentoharjoitukseen kuuluneet läpilaskut suoritettiin sieltä usein lähiseudun järvien jäille suksikoneilla. Mänkijärvelle saapunut henkilöstö majoitettiin Alajärven kylän taloihin. Muun muassa Reservin Aliupseerikurssi 6 (Res.AOK.6) oli 9.12-1939-21.1 1940 koulutettiin välisenä aikana Mänkijärvellä. Kurssia lyhennettiin sodan takia. Sotaohjaajakurssi 1:n (Ohj.K 1) Koulutusryhmä I suoritti harjoituksensa Mänkijärvellä  22.1.-28.1.1940 ja Koulutusryhmä II 28.2.-13.3.1940. Oppilaat olivat majoitettuna kansakoululle. Samaten Sotaohjaajakurssi 2:n (Ohj.K 2) toinen koulutusryhmä sai koulutuksensa siellä 13.3.-21.4.1940. Konetyyppeinä käytettiin Ilmasotakoulussa Talvisodan aikana Letov A 218 Smolik-, VL Sääski-, VL Viima-, DH Moth 60X- ja VL Tuisku-koneita, sekä yhtä Junkers K 43 ja A 50 Junior-konetta. Myöskin vanhaa Aero A32 GR eli ”Jupiter-Aero”-konetta käytettiin edelleen koulukoneena, samaten muutamia pakko-otettuja  keveitä siviilikoneita.

Pommitusleirillä Mänkijärvellä. Kuvassa oppilaita Siro, Anttila ja Pärnänen. Syöksypommituksia suoritettiin Tuisku-koneella. Huomatkaa harjoituspommit kainalossa.

Mänkijärvi oli Talvi-ja Jatkosodan aikana Kauhavan varakenttä, ja ilmavaroituksen aikana tulisi ilmassa olevat koneet lentää välittömästi joko Mänkijärvelle tai muille varakentille. Kauhavalla laitettiin punainen tuuli-T merkiksi vihollispommittajista. Kauhavalla oli talvisodan aikana 16 ilmahälytystä, ja ilmassa olleet koneet lennettiinkin varalaskupaikoille Vaasaan, Mänkijärvelle sekä Laajalahteen tai lähijärvien jäälle hälytysten aikana. Suosittu paikka oli Karvalan kylä Lappajärvellä kanttiineineen. Oppilaille tämä oli toivottua vaihtelua koulutukseen. Lähipaikkakuntalaisten muistelmien mukaan tammikuun 29. päivänä 1940, kun venäläinen pommituslaivue oli lentänyt Simpsiön yli Kauhavaa kohti, ajettiin Kauhavan lentokentän lentokalustoa Mänkijärvelle ja maakalustoa Mäenpäähän suojaan. Ilmeisesti alhaalla leijuneesta usvasta johtui, ettei Lapuan patruunatehdas eikä Ilmasotakoulu joutuneet pommisateen kohteeksi, vaan osa pommilastista pudotettiin Hirvijoelle Ahingonnevalle Alajärvelle menevän tien eteläpuolelle noin 10 km Mänkijärveltä Kauhavan suuntaan. Koneet lensivät suoraan Kauhavan kentän yli pilven päällä. Mitään vaurioita ei sattunut, vaikka pommeja putoili tiettävästi useita kymmeniä, puhutaan 53 kappaleesta, osa suuriakin 100 kg:n miinapommeja ja 50 kg:n palopommeja. Suurimmat pommikuopat ovat olleet läpimitaltaan toistakymmentä metriä. Vieläkin osa pommikuopista on selvästi nähtävissä ja muistuttavat paikkakuntalaisia tuosta päivästä. Kauhavan lentokenttä naamioitiin sodan aikana siirrettävillä jalaksilla olevilla ladoilla, eikä venäläiset pommikonelaivueet sitä löytäneet sotien aikana, vaikka useaan otteeseen etsivätkin sitä. Näistä latojen vaivalloisesta ja raskaista siirroista aamuin illoin edestakaisin on moni silloinen lento-oppilas muistelmissaan kertonut omat kaskunsa. Tuo touhu osaltaan hidasti lentokoulutustakin, mutta vaiva ehkäpä säästi kuitenkin lentokentän vihollisen pommituksilta. Valekenttäkin tehtiin Kauhavalle läheisille pelloille, ja sinne vietiin muutama vanha poistettu koulukone maaleiksi pellon reunalle. Jatkosodan aikaan Kauhavan lentokaluston suojaaminen tapahtui kuin Talvisodassakin, ilmassa olevat koneet piti kuitenkin lentää Mänkijärvelle ja tukikohdassa olevat työntää sirpalesuojiin kentän reunoille. Pyry-koneiden olisi kuitenkin hälytyksen tullen laskeuduttava Kauhavalle, ja vuodesta 1944 lähtien myös Fiatien ja Fokker D 21:n, koska Mänkijärvi oli liian pieni kenttä niille.

Mänkijärveltä löytynyt harjoituspommin lyijykärki. Lyijy oli kovaa valuuttaa sota-aikana

Toiminta oli vilkasta jatkosodan vuosina ja tällöin kentällä suoritettiin myös maamaaliammuntoja. Pääkenttänä oli Kauhava, ja eri kurssit siirtyivät vuorotellen näille apukentille. Vilkkainta toiminta oli heti jatkosodan alussa sekä vuonna 1942. Lentokoulutukseen kuuluneet leirit pidettiin Lappajärvellä ja Mänkijärvellä. Jatkosodan vuosina 1941-44 eri kurssit toimivat säännöllisesti Kauhavan, Laajalahden, Mänkijärven ja Siikakankaan kentiltä. Mänkijärveltä käsin lennettiin myös ilmamaaliammuntoja leirimuotoisena vuonna 1942. Ilma-ammuntoja suoritettiin mm. läheisen Lappajärven yläpuolella. Syöksypommitusharjoituksia tehtiin Tuisku-koneilla Kokkolan Laajalahden lisäksi Mänkijärvellä vuodesta 1941 alkaen. Pommeina olivat 2,5 kg:n lyijykärkiset ja pelti-tai puupyrstöiset harjoituspommit, jotka saattoivat upota hiekkaiseen maahan aina metrinkin syvyyteen. Pommitukset suoritettiin 300 ja 600 metristä. Varsinaisia pommituksia ennen tehtiin syöksytähtäysharjoituksia ilman pommeja. Pommin kärjen ja pyrstön välissä ollut mustaruutipanos näytti osumapaikan savuten, joten jokainen osuma voitiin paikallistaa. Tuiskussa oli kaksi pommia mukana, yksi sekä vasemman että oikean puolen siipiripustimessa. Yksi pommituslento käsitti kaksi syöksyä eli kumpikin pommi pudotettiin eri syöksyssä. Tavallisesti aloituskorkeus oli 600 metriä. Opettaja ja oppilas seurasivat maalialueella ja he mittasivat pommituksen tuloksen. Harjoitus- pommien lyijy oli kallisarvoista materiaalia sota-aikana, ja oli kova ja vaarallinenkin homma kaivaa pomminkärkiä maasta lentojen välillä ja pommitusharjoituksien aikana. Lento-oppilaat yrittivät korjata talteen lyijykärjet, sillä Ilmavoimat pyrkivät kierrättämään lyijyn, mutta joutui niitä välillä ”yksityisyrittäjien” reppuihinkin. Vaivan korvasi lyijystä saatu hinta lomilla, tämä joidenkin harrastama rohkea homma palkittiin siten. Lentosotakoulu pyrki keräämään kaikki lyijykärjet kyllä maastosta, ja ei niitä paljon hukkaan mennyt, mutta aina niitä pakosta joku jäi löytymättäkin…

Kenttäalue kuvattuna suoraan ylhäältä kesällä 1943. Kentän länsireunassa metsän suojassa olevat, juuri ennen Talvisotaa kaivetut lentokoneiden sirpalesuojat näkyvät hyvin maastossa

Mänkijärvellä sattui sodanajan tiiviin koulutuksen aikana lentovaurioita, muttei niin vakavia, että ihmishenkiä olisi mennyt. Talvisodan aikana sattuivat seuraavat tapaukset:

22.1.1940 sakkasi De Havilland Moth MO-114 laskussa telineiden vaurioituessa, oppilas T.Kuusava selviytyi vammoitta.

26.1 Viima VI-7 sakkasi laskussa, ja telineet särkyivät oppilas O.Karmeen selviytyessä kaputista vammoitta.

Heti perään 28.1. vaurioitui Smolik SM-149 huonossa säässä tehdyssä laskussa Mänkijärven jäälle, upseerikokelas L.Ruotsalainen selviytyi loukkaantumatta.

12.2. Viima VI-6:n moottori petti startissa, kone kaartoi ja sakkasi maahan rikkoutuen. Oppilas J.Nyholm selviytyi vammoitta rysäyksestä.

Seuraavana päivänä 13.2. sattui Sääski SÄ-129:lle nokilleenmeno, kun oppilas. B.Saarve tönäisi kabiiniin noustessaan kaasun auki, ja kone karkasi.

Heti sodan jälkeen 19.3.1940 meni Sääski SÄ-133 nokilleen rullatessaan pehmeässä lumessa, oppilas V.Levanto selviytyi loukkaantumatta.

11.4. putosi Viima VI-8 Mänkijärven jäälle vasemmat siivet edellä, kun se kaartoi myötätuuleen. Oppilas O.Helenius selviytyi vammoitta.

4. toukokuuta DH Moth Mo-114 kaartoi starttikiidossa siiven ottaessa maahan ja koneen mennessä vauhdilla ympäri. Kersantti P. Tuomala selviytyi kaputista. Samana päivänä sattui toinenkin vahinko: Viima VI-4 koneen lasku jäi lyhyeksi ja telineet murskautuivat. Oppilas O.Länsivaara selvisi vammoitta.

Heti perään toiselle Mothille tapahtui onnettomuus: 9.5. DH Moth Mo-113 joutui syöksykierteeseen ohjausvirheen johdosta, ja syöksyi maahan. Lentosotamies V.Klemetti loukkaantui.

14.5. törmäsi Smolik SM-150 startatessaan edessä seisoneeseen Viima VI-23:een ja meni selälleen. Oppilas J.Kalliomäki selviytyi vammoitta.

Vuoden 1941 aikana sattui muutama onnettomuus.
4.9. meni Aero-Jupiter AEj-59 laskun lopussa hitaasti ympäri, kadetti T.Piiparinen selviytyi vammoitta.
20.12. Aero-Jupiter koneen AEj-50 lasku meni pitkäksi ja kone päätyi nokilleen, luutnantti A.Platan ei loukkaantunut.

Päällekkäispiirros vanhasta ja uudesta kentästä. Karttaan on merkitty maastossa edelleen löytyvät sirpalesuojat. Vanha läntinen kenttäosa on pahasti metsittynyt nykyään.

Sodan jälkeen Lentosotakoulun vastuulle kuului myös Mänkijärven lentokenttä. Nimikin muuttui paremmin suuhun sopivaksi Menkijärveksi jossain vaiheessa. Sen kunto tarkistettiin vuosittain, mutta lentopalvelukseen ja – koulutukseen kenttää ei enää käytetty. Kyllä sinne ajoittain vielä lennettiin, sillä esim.17.6.1947 sattui Ilmasotakoulun Focke-Wulf Stieglitz-koneelle SZ-22 nokilleenmeno kentällä sen rullatessa mättääseen oppilas C.Wreden selviytyessä tästä vammoitta. Menkijärven kenttäalue vuokrattiin laidun- ja viljelysmaaksi, ja siellä olleet vajarakennukset myytiin huutokaupalla syksyllä 1947. Lentorykmentti 4 huolehti kesäkuun lopusta 1952 alkaen Menkijärven valvonnasta ja huoltovastuusta. Vielä 1940-luvun lopussa kävivät Kauhavalta Ilmasotakoulun harjoituskoneet satunnaisesti oppilaineen koulutusluonteisesti purjehduslennoilla Menkijärven kentällä. Nekin lennot loppuivat kentän metsittyessä.

Hiekkainen kenttäalue kasvoi pikkuhiljaa männyntaimia ja vesakkoa umpeen 1950-luvun kuluessa lentotoiminnan puuttuessa. Kenttä alkoi viettää hiljaiseloa tuona vuosikymmenenä. Eräs tähän aikaan liittyvä mielenkiintoinen asia on Keski-Suomen Ilmailumuseosta löytynyt karttapiirros, jossa on Mänkijärven kentän laajennussuunnitelma päivättynä vuodelta1952. Siinä on suunnitelmissa rakentaa 2000 metriä pitkä uusi pohjois-eteläsuuntainen kiitotie, sekä uudet konekorsut keskelle. Lisäksi uusi maantie olisi kiertänyt kentän sen länsipuolelta. Tätä suunnitelmaa ei koskaan kuitenkaan toteutettu. Karttapiirros on tässä artikkelissa mukana mukavana erikoisuutena kentän historiassa.

Kesällä 1962 aloitettiin Menkijärvellä kentän raivaustyöt alajärveläisten, kauhavalaisten, seinäjokisten sekä vaasalaisten toimesta. Oli huomattu, että Menkijärven sijainti ja termiikkiolosuhteet ovat oivallisia purjelennon harrastamiselle. Samoihin aikoihin muuallakin Suomessa otettiin näitä vanhoja Ilmavoimien sotakenttiä harrasteilmailijoiden käyttöön. Menkijärven raivaustöiden lomassa lennettiin Vaasan Lentokerhon Ford 39-vintturista välillä, kerhon purjekoneita paikalla oli mm. Olympia OH-OAD ja PiK-5b OH-PAX purjekoneet. Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerholta oli mukana kaksipaikkainen Bergfalke. Kentän länsireunalle rakennettiin ensimmäinen lentokonehalli tuolloin, siitä on jäljellä ”muistona” vielä itäpuolinen pääty nykyään. Halli maalattiin punaiseksi. Saman vuoden syyskuussa 1962 Vaasan Lentokerho järjesti Ilmavoimien kanssa yhteistyössä lentonäytöksen Vaasan Lentoasemalla. Tämän näytöksen tulot menivät kokonaisuudessaan Menkijärven kentän hyväksi ja uuden hallin kuluihin. Ministeri Veikko Savela vihki kentän purjelennon koulutuspaikaksi helluntaina kesällä 1963. Mukana avajaisjuhlassa olivat purjekoneista mm.Vaasan kerhosta Olympia, Vasama ja PiK-5. Hinauskoneina Viima ja Klemm.

Pohjanmaan Ilmailuyhdistyksen käytössä ollut kaksipaikkainen Schleicher K-7 purjekone herätti ansaittua kiinnostusta. Umpeen kasvaneelle kenttäalueelle oli saatu raivattua kerhojen toimesta talkoovoimin 1300 metriä pitkä sorapintainen päärata ja sen lisäksi poikittaisrata. Kenttäalueelta suurella työllä revityt männyntaimet ja muut risut oli kerätty keskelle kenttää isoksi kokoksi, joka poltettiin. Alueelle oli suunnitteilla järven rantaan pyöröhirsisauna, keittokatokset sekä leirintäalue. 1960-luvulla rakennettiin uusi isompi lentokonehalli peltivuorauksella vanhan hallin viereen.

ILmavoimien mielenkiintoinen Mänkijärvi -suunnitelma joka ei koskaan toteutunut. Karttapiirroksessa on maininta: Liittyy Lentosotakoulun kirjelmään No 1/Le16-7.1.1952

Menkijärvellä järjestettiin myös alueen eri kerhojen toimesta lentonäytökset vuosina 1964 ja -65. Vuoden 1965 näytöksessä 13. kesäkuuta ilmassa esiintyi Kauhavalta lentänyt majuri Erkki Penttilän johtama viiden koneen Fouga-osasto, joka suoritti upean lentoesityksen Menkijärven kentän päällä. Vääpeli Ilmari Juutilainen lensi mainion Saab Safir-sooloesityksen ja vintturilla taivaalle vedettyjä purjekoneita esiintyi lentojuhlassa. Nämä näytökset järjestivät Alajärven, Alavuden, Kauhavan ja Vaasan kerhot. Keväällä -65 oli kentän kuntoa parannettu levittämällä kiitoradoille kantava kerros soraa. Tarkoitus oli lisätä myös kesän mittaan pölyä sitova kerros ratojen pintaan, koska kenttä pölisi kovasti ja haittasi toimintaa. Alajärven matkailulautakunta ja Ilmailukerho perustivat Menkijärvelle varsinaisen lentoleirikeskuksen vuonna 1968. Lehdistössä se mainitaan tuolloin nimellä ”maakunnan ensimmäinen lentoleirintäkeskus”, ja sen virallinen avajaistilaisuus oli 9.6. lentonäytöksen kera. Kansallisessakin mielessä merkittäviä Ilmailupäiviä siellä vietettiin vuonna 1970 Alajärven, Alavuden ja Seinäjoen ilmailukerhojen toimesta, samana vuonna aloitettiin Suomen oloissa kuuluisa ”Tinttiralli” purjelentokilpailu, joka edelleen on voimissaan. Sen järjestämisestä vastaa vuorollaan jokin kentällä toimivista ilmailukerhoista. Menkijärvellä suotuisat olosuhteet mahdollistavat paljon paremmat edellytykset purjelentotoiminnalle kuin rannikolla.

Kentän raivauksen aikana myös lennettiin. Kesällä 1962 otetussa kuvassa kolmas vasemmalta kameraan katsoo Veikko ”Vexi” Välimäki, tunnettu vaasalainen purjelentäjäpersoona

Jo 1960-luvun puolestavälistä lähtien oli Ilmasotakoulun alokkaiden taistelijan peruskoulutus pidetty Menkijärven kentän maastossa. Lentosotamiehiksi koulutettavat kävivät viikon mittaisen leirin siellä. Lisäksi annettiin ilmavalvontakoulutusta, jolloin muutaman päivän ajaksi pystytettiin Menkijärvelle ilmavalvonta-asemat valvontatehtäviä varten. Maalilennot lennettiin Kauhavalta koulutuslaivueen toimesta.
1970-luvun alussa hiekkapintaisen kiitotien 02-20 lennonvalvontatornissa oli puhelin ja radio käytössä lähinnä purjelentotoimintaa varten. Menkijärven lentokenttä otettiin uudelleen Ilmasotakoulun lentokoulutuskäyttöön vuonna 1971. Kiitotie sai uuden kevyen kestopäällysteen, joka aikaansaatiin Ilmasotakoulun ja Alajärven Ilmailukerhon yhteisin toimenpitein. Kauhava tarvitsi lisätilaa alkeislentokoulutuksen läpiviemiseksi, koska Kauhavalla alkoi liikennettä olla liikaa. Lisäksi Menkijärven kapeaa rataa käytettiin tarkoituksella oppilaiden kouluttamiseen ja totuttautumiseen pienempiin kenttiin. Menkijärven radan kunnostukseen vaikutti aktiivisesti ja vahvasti tuolloin Alajärven IK.n puheenjohtaja talousneuvos L.Viitaniemi. Kenttäalueelle siirrettiin Kokkolasta varuskunnan parakki ruokailutilaksi, ja Ilmasotakoululta purettiin ja siirrettiin kaksi rakennusta. Toisesta tehtiin leirialueen sauna. Samaan aikaan purjelentoleirejä kursseineen järjestettiin alueen kerhojen toimesta ja toiminta oli aktiivista. Ilmailupäiviä ja lennokkileirejä järjestettiin.

Kauhavan Ilmasotakoulun Lentokerhon Ry:n Pik-3b ”Kanttikolmonen” OH-164 (ex. OH-YKC) Menkijävellä 1970 luvun alkupuoliskolla. Takana vanha ”lennonjohtotorni”.

Kadettikurssi numero 57 oli vuonna 1971 ensimmäinen sodanjälkeinen lentokurssi, joka sai lentokoulutuksensa alkeiskoulujaksolla Menkijärvellä lentoleirillä. Koneina olivat Saab Safirit. Koska alueella alettiin pitää taistelijan peruskoulutusta -60-luvulla lähtien, niin sen vuoksi kenttäalueelta ja järven läheisyydestä löytyy sinne kaivettuja jalkaväen pesäkkeitä, juoksuhautoja ja korsuja. LntRUK kurssinumeroltaan 57 vuosina 1977-78 suoritti pienkenttäleirin aikana laskukoululennot Kauhavalta Menkijärvelle, sekä jalkaväki,- johtamis- ja tukikohtaleirit siellä. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa Menkijärven lentokenttä siirtyi Alajärven, Lehtimäen, Lapuan ja Vimpelin kuntien perustamalle osuuskunnalle. Menkijärven vanha kiitotie levennettiin ja päällystettiin tie- ja vesirakennuslaitoksen toimesta vuonna 1982. Uusi kiitotie 04-22 tehtiin myös Alajärven Ilmailukerhon aloitteesta vuonna 1984. Tällöin Alajärven kunta, työvoimaministeriö sekä Ilmailulaitos rakennuttivat vanhan kiitoradan viereen pitemmän ja 22 metriä leveän kestopäällysteisen kiitotien, joka oli pituudeltaan kilometrin luokkaa.  Mitään vakavampia lento-onnettomuuksia ei Ilmavoimille sattunut rauhanaikana Menkijärveltä operoidessa ennen vuotta 1988. Tällöin 11. toukokuuta sattui valitettava tapaus: Vinka VN-13 sakkasi lentoonlähdöstä tehdyssä pakkolaskuharjoituksessa, jolloin opettaja loukkaantui vakavasti ohjaajaoppilaan selvitessä vähäisillä vammoilla. Muutama purjekone on tehnyt pakkolaskun aikoinaan veteen läheiseen Menkijärveen, sekä joitakin konevaurioita on muutamia sattunut vuosien aikana siviililentotoiminnassa, mutta vakavammilta onnettomuuksilta kentällä on säästytty.

Kolme veteraania: Purjelentäjät Raimo ”Rami” Uusihauta (vas) ja Björn ”Lanka” Björklund Vaasan Lentokerhosta sekä erikoinen ja harvinainen vuosimallin 1958 Fauvel AV-36 C1 purjelentokone esittelyssä Menkijärvellä 2006

Alunperin Menkijärvellä oli useita, jopa ristikkäisiä sorakiitoratoja, johtuen kenttäalueen muodosta ja silloisesta lentokalustosta, mutta myöhemmin enää vain kaksi kestopäällysteistä rataa Niistä toinen eli nykyään 1200 metriä pitkä ja 22 metriä leveä 04-22 on hyväkuntoinen sekä asfaltoitu ja normaalissa virallisessa lentokäytössä lyhyemmän 02-20 ollessa liian lähellä tietä, estäen sen virallisen käytön. Sillä on pituutta 740 metriä ja leveyttä 12 metriä. Siihen laskeutuvat lähinnä hinauskoneet ja se toimii purjekoneiden varalaskuratana. Myöskin riippuliitimet käyttävät sitä. Rata on kuoppineen huonokuntoinen, vanha öljysorapohjainen, eikä ole hyväksytty enää virallisesti. Nämä kiitoradat muodostavat v-mallisen kulman, lähes yhtyen kenttäalueen pohjoispäässä. Väliin jää kapea kaistale metsää.

Metsähallitus omistaa nykyään entiset Puolustusministeriön alueet Menkijärven lentokenttäalueelta. Alue koostuu palstoista, joita erottavat toisistaan Ruona-Kurejoki tie ja Menkijärvi. Lentokentän käyttöoikeus on annettu Menkijärven Lentokenttäosuuskunnalle, joka toimii Menkijärven lentokentän pitäjänä, ja huolehtii mm.kiitotien kunnosta. Normaali Ilmavoimien lentotoiminta tapahtui Safir- ja Vinka-kausina kenttäalueen länsiosassa. Kauhavan Ilmasotakoulun leiri alkoi tavallisesti toukokuun alussa jatkuen juhannukseen asti. Silloin kentälle järjestettiin lennonjohto. Vinkojen siirryttyä Luonetjärvelle vuonna 2005, on leirit niiltä osin loppuneet. Itäpuoleisissa osissa harjoitellaan muun muassa vesistön ylimenotoimintaa. Alueen eteläosa on Lentosotakoulun leirialuetta, jolla oleskelu on kielletty. Menkijärven rannassa on Alajärven kaupungin virkistysalue, jossa on mm. uimaranta. Siellä on myös Alajärven Ilmailukerhon virkistysalue. Kauhavalaisilla on oma leirialueensa parakkeineen kentän eteläpään ja rannan välissä. Virkistysalue sisältyy kokonaisuudessaan Metsähallituksen omistuksessa oleviin alueisiin. Menkijärven kentän käyttäjinä ovat edelleen siis myös nykyinen Lentosotakoulu sekä maanpuolustusjärjestöt. Nämä kaikki järjestävät lentokentän maastossa erilaisia leirejä, kertausharjoituksia ym. Lentokentän maastosta sen molemmilta puolilta löytyykin lukuisia juoksuhautoja, poteroita ja pesäkkeitä eri vuosikymmeniltä. Onpa siellä järven puolella tien vieressä oikein nähtävyysmerkillä merkitty ja myöhemmin tehty, mutta malliltaan toisen maailmansodan aikaiseksi kaivettu taistelulinja korsuineen ja vanhoine tykkeineen. Lentokentällä oli aikoinaan panssarivaunun romujakin kahta eri mallia tst-harjoituskohteena. Ensin saksalainen toisen maailmansodan aikuinen Pzv IV- ja sen jälkeen englantilainen Charioteer-vaunu. Ne on haettu pois sieltä Panssarimuseolle 1990-luvulla. Muun muassa vuonna 2005 piti Lentosotakoulu avoimien ovien päivän Menkijärven kenttäalueella, joka oli suunnattu koululaisille ja vierailijoille. Kalusto- ja toimintaesitysten lomassa suoritettiin myös lentoesityksiä. Myös partiolaiset ovat pitäneet leirejä Menkijärvellä. Lisäksi suunnistajat, mm. Alajärven Ankkurit järjestävät täällä hienossa kangasmaastossa suunnistuskilpailuja.

Menkijärven kenttä ilmasta käsin luoteispuolelta nähtynä 6.8.2005. Kuvasta näkyy hyvin kuinka entinen kenttäalue lännessä on nykyään kovin metsittynyt. 7 kappaletta säilynyt ja maastossa vielä erottuvaa koneiden sirpalesuojaa sijaitsee kuvan oikeassa alanurkassa olevan Peltomaa -nimisen peltotilkun  takana metsikössä, loput 10 siitä vasemmalle näkyvän sorakuopan maastossa, sen itä ja koillispuolella. Kentän rauna oli sota-aikana paljon lähempänä konesuojia kuin nykyään. Vertaa piirrokseen.

Vaasan Lentokerho on panostanut voimakkaasti Menkijärvelle rakentaen sinne mm.1990-luvun lopussa uuden lentokonehallin purjekoneille sekä majoitustiloja. Vaasalaisten purjelentotoiminta siirtyi näin 2000-luvun alussa käytännössä kokonaan Menkijärvelle. Lentokentällä on Menkijärven kyläyhdistyksen ylläpitämä kahvio vierailijoille. Vanhemmasta Alajärven Ilmailukerhon peltisestä konehallista voi käydä vaikkapa vanhaa Drakenia ja MiGiä silmäilemässä ja ihailemassa. Ne kun ovat säilytettyinä siellä. Kentällä saattaa välillä näkyä lukuisten valkoisten nykyaikaisten kuitupurjekoneiden seassa muutama lentävä värikäs veteraanikonekin. Vanhojen koneiden ystävät ilahtuivat mm. tämän vuosikymmenen alussa, kun siellä lennettiin Vaasaan ostetulla kaksipaikkaisella Englannin Kuninkaallisten Ilmavoimien entisellä Slingsby T.21 ”sotilaspurjekoneella”. Vaasan Lentokerhon hallissa on myös pitänyt majaa viime vuosina lentokuntoon entisöidyt Schleicher Ka-2b, Vasama, Kajava, IKV Kotka, viimeisimpänä ”Lanka” Björklundin Fauvel tuplapyrstö, ym. Osa koneista on jo kyllä myyty muualle. Erittäin hienosti entisöity lapualaisen  J.Pikkusaaren purjekone L-Spatz 55 vuodelta 1957 lentelee myös Menkijärvellä. Nykyaikaiset kuitupurjekoneet kuitenkin täyttävät taivaan kesäisin, ja ovat tietenkin huomattavana enemmistönä, onhan kenttä aktiivisessa harrastekäytössä ja erittäin suosittu purjelentopaikka. Myös moottorikoneet käyttävät kenttää ja niitä vierailee ahkerasti siellä.

Menkijärvellä pidetään nykyisin koko heinäkuun kestävä purjelentoleiri, johon osanottajia tulee kentän omien ilmailijoiden lisäksi ympäristön eri kerhoista ja aina ulkomailta saakka. Kenttä onkin vilkkaassa käytössä kesäkuukausina. Sieltä toimivat Alajärven Ilmailukerho, Järviseudun Lentokerho, Vaasan Lentokerho, sekä lisäksi kesäisin Ilmasotakoulun Lentokerho ja Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerho. Näin vanha ”sotakenttä” palvelee edelleen mainiosti harrasteilmailijoita.

Teksti: Jukka Nisula
Kuvat: P. Paajasen arkisto, SIM, K-SIM, via Jukka O. Kauppinen, via Kari Stenman, Henry Laaksonen via Jukka Nisula, Pauli Salo, Jukka Nisula ja Jari Pakkanen.

Artikkeli julkaistu ensikerran Ilmailumuseoyhdistyksen Feeniks- lehdessä 2/ 2008″.

Prototyyppi lensi ensi kerran 8.9.1946. Ilkka Lounamaa kehitti konetta edelleen, ja tyyppimerkinnäksi tuli vuonna 1949 PIK-5b. Se oli ns ”suursarjakone” ja sitä tehtiin 16 kappaletta Jämillä ja kerhoissa. Siinä oli jo koteloitu eturunko ja pyörä. Koneesta suunniteltiin vielä PIK-5c –versio, jonka toteutti Keijo Tiusanen. Sen suunnittelu sai alkunsa b-mallille OH-PAA sattuneesta  kaputista Jämillä 14.7.1951. Kone käytännössä suunniteltiin ja rakennettiin uudelleen, ja  tällöin alkuperäisestä Kalle Temmeksen suunnittelusta oli jäljellä oikeastaan enää siiven aerodynaaminen muotoilu. Runko ja peräsimet muotoiltiin mm.uudelleen ja muitakin huomattavia muutoksia tehtiin. Koneen tyyppimerkinnäksi tuli PIK-5c ”Cumulus”. Tätä c-mallia tehtiin yhteensä 11 kappaletta valmiiksi. ”Pikivitosesta” tuli menestys, ja se oli 1960-luvun alussa lukumäärältään yleisin purjekone Suomessa.

Vaasan Lentokerho alkoi rakentamaan kerhotyönä omaa c-mallin konettaan keväällä 1958, kun herrat Uusihauta, Auranen, Kesti ja Laaksonen kävivät ensin Jämillä rakennusohjaajakurssin.

Vitosen rakentaminen aloitettiin Kirkkopuistikko 1:ssä, entisen ammattikoulun puutyöpajan tiloissa. Siellä tehtiin siipi- ja runkokaaria ainakin yhtenä talvena. Samaan aikaan oli työn alla myös Harakka III:n korjaus. Työtä jatkettiin Nuorisotalon takaa saadussa uudessa työtilassa, joka tosin todettiin ahtaaksi. Lämmön puuttuminen rakennuksesta  keskeytti rakentamisen seuraavana syksynä ja homma venyi. Tammikuussa 1959 saatiin lämpö päälle ja rakentamista voitiin jatkaa. Ongelmia seurasi taas seuraavana syksynä, kun lämpöjohto halkesi, eikä kaupungilla ollut määrärahoja sen korjaamiseen. Nuorisoseuran kellarissa voitiin rakentamista kylläkin jatkaa, kun siellä oli lämmin pannuhuone.

PIK-5:seen oli otettu tuntumaa kesällä 1959 lentämällä seinäjokisten koneella Vaasassa vastineeksi vintturihinauksille. Seinäjoen kerholla oli ”vitosen” lisäksi mukana Bergfalke-koulukone. Myös seuraavana vuonna lennettiin samalla ”laina-vitosella”.

Keväällä 1960 rakentamista taas jatkettiin, ja kone saatiin lentokuntoon 4. päivä elokuuta. Kone sai tunnuksen OH-PBI. Ensilennon lensi Carl-Erik ”Calle” Bruun, joka oli todella  tyytyväinen koneeseen. Kone on sikäli erikoinen yksilö, että siinä on koemielessä käytetty kahta eri liimaa, eli Resinolia ja Lukkoliimaa. Hyvin ovat liimaukset kestäneet! Myöhemmässä peruskorjauksessa koneeseen käytettiin vielä kolmatta liimaa, eli Aralditia, kun Lukkoliimaa ei enää hyväksytty kylmäliimaukseen.

Kerholla oli suunnitelmissa rakentaa myös toinen PIK-5, mutta siitä luovuttiin 1960. Jonkin verran osia, esim.kaaria oli ehditty valmistaa. Sen sijaan OH-PBI:hin saatiin hankittua kyllä laskuvarjo.

Maaliskuun 5.päivä 1961 sattui ”vitoselle” ensimmäinen paha vaurio. Startissa meni koneen pohja sisään. Korjaus onnistui hyvin, kun käytettiin toisen ”vitosen” valmiita kaaria. Seuraava kaputti sattui heti perään 20.5.-61, kun kone laskettiin vahingossa heinikossa olleeseen kiveen kentän ulkopuolella. Kone vietiin Jämille kunnostettavaksi, kun ei oikein intoa korjaamiseen tahtonut löytyä.

Kerho osti toisen PIK-5:n  OH-PAX, myöhemmin OH-157,  keväällä 1962. Se oli b-mallia. Sillä lennettiin Menkijärven kentän raivauksen lomassa kesällä. PIK-5 osallistui myös lentonäytökseen Vaasan kentällä 9.9 Jussi Ojanperän lentäessä sillä, kuten myös 13.9. vuoden  1964 lentonäytöksessä. ”Pikivitosilla” lennettiin ja harjoiteltiin  ilman suuria harmeja -60-luvulla. OH-PAX peruskorjattiin vuonna 1967.

Vuonna 1970 järjestettiin Menkijärvellä ensimmäinen Tintti-ralli, jossa myös PIK-5 oli mukana. Syksyllä pidettiin kerhossa kilpailu, jossa laskettiin PIK-5:llä ilman lentojarruja. Tarkimmin laski Kari Leino, toinen oli Torsten Strang ja kolmas ”Rami” Uusihauta. Vuonna 1971 osallistui kerhosta R.Rauhala ja H.Laaksonen Tinttirallin veteraanikonesarjaan, ja voittivat. Tällä reissulla koneella laskettiin onnistuneesti mäntyjä kasvavalle suolle konetta rikkomatta. Saavutus sinänsä! Samoin koneen kantaminen sieltä pois. Koneella osallistuttiin myös tulevina vuosina Tinttiralliin, sijoitus oli yleensä joukon hännillä ymmärrettävästi koneen suorituskyvystä johtuen. Vuonna 1973 irtosi OH-PBI:n toinen jalkapoljin startissa, kun pitkäjalkainen pilotti oli asialla ahtaassa ohjaamossa.

Syksyllä 1974 tuli sitten PIK-5B:n OH-157:n eli entisen OH-PAX:n vuoro poistua rivistä. Se oli kastunut  kesällä pahoin Menkijärvellä sateessa, ja Lukkoliimasaumat eivät enää kestäneet. Tällöin jo 18 vuotiaan koneen olivat rakentaneet Pohjolan Liitäjät Kemistä, ja se oli valmistunut vuonna 1956.  Kone luovutettiin Keski-Suomen Ilmailumuseoon vuonna 1979. Koneella lennettiin Vaasan Lentokerhossa 1583 lentoa vuosina 1962-74, yhteensä 402 tuntia.

Vuonna 1975 peruskorjattiin c-malli OH-237, joksi sen vanha rekisteri OH-PBI oli muuttunut. Peruskorjauksen jälkeisellä koelennolla sattui hurja tapaus, kun koneen siipien välissä oleva vanerilevy irtosi sandumikumien antaessa periksi kovan imun takia.  Se alkoi ”paukuttaa” 180 km:n rajasyöksyssä niin paljon, että koelentäjä Henry ”Nakke” Laaksonen harkitsi jo hyppyäkin koneen pyrstön viipottaessa ja koneen täristäessä hurjasti, mutta kone pysyi onneksi kasassa, ja ehjänä tultiin alas.

”Pikivitonen” oli kerhon käytössä koko -70-luvun lopun harjoituskoneena. Vuonna 1981 kone oli edelleen lentokelpoinen ja katsastettu, ollen silloin jo kerhon ainoa puukone. Seuraavana vuonna se osallistui lentonäytökseen Vaasassa, ohjelmanumerona oli ”vanha aika-uusi aika”. Esko Alhomäki toimi pilottina. Vuonna 1983 OH-237 ei osallistunut enää Tinttiralliin. Vuoteen 1983 mennessä koneella oli lennetty kerhossa 2369 lentoa, eli yhteensä 703 tuntia, alkaen vuodesta 1960.

OH-237 on pyritty pitämään lentokuntoisena, ja välillä pitkienkin taukojen välissä sillä on ajoittain lennettykin.  Koneen säilytyspaikka on viime vuosikymmenet ollut Vaasan lentokonehallissa ”orsilla”, eli ylhäällä koppien päällä poissa muiden koneiden ja kulkijoiden tieltä.  Kone osallistui muun muassa vuonna 1995 Jämin 60-vuotisjuhliin lentämällä vanhojen koneiden kavalkadissa kerhon ”oman pojan” Hans Ahllundin toimiessa pilottina. Nyttemmin OH-237 on kasattuna taas Menkijärven hallissa, ja sillä lennettiin vielä kesällä 2005.

Kone on toistaiseksi viimeinen Vaasan Lentokerhossa kerhotyönä tehty purjekone, ja sellaiseksi saattaa jäädäkin. Sen lisäksi maassamme on muutama lentokelpoinen ”Pikivitonen”, ainakin Karhulan Ilmailukerhossa Kymissä, sekä Imatralla.

teksti: Jukka Nisula

kuvat: Göran Bruun (kuva 1, 19), Henry ”Nakke” Laaksonen via Jukka Nisula (kuvat 2 ja 3, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17 ja 18), Oiva ”Oikku” Vanhala via Jukka Nisula (kuvat 4,5 ja 6) Tero Tuominen (kuva 7), Jukka Nisula (kuva 8 ja 9), via Jari Pakkanen (kuva 10),

lähteet: ”Vaasan Lentokerho 1934-1984, purjelentoa 50-vuotta”-historiikki, Jukka Raunio ”PIK-sarjan  lentokoneet” sekä PIK ry.-webbisivut, sekä kerhon veteraanien muistelmia.

kuvatekstit:

kuva 1. PIK-5c uutena Vaasan kentällä 1960-luvun alussa, huomaa vintturi ja ”Calle” Bruunin Lambretta-skootteri.
kuva 2. PIK-5c OH-PBI  1960-luvulla
kuva 3. PIK-5b OH-PAX starttaa 1960-luvulla.
kuva 4. PIK-5 korjausta, vasammalta Lasse, Jussi ja Totti.
kuva 5. PIK-5 korjausta, vasemmalla Raimo ”Rami” Uusihauta ja oikealla Torsten ”Totti” Strang.
kuva 6. PIK-5 korjausta, kuvassa Oiva ”Oikku” Vanhala.
kuva 7. PIK-5c OH-237 Jämin 60-vuotisjuhlissa 1995, jossa se osallistui vanhojen purjekoneiden kavalkadiin.  Hans ”Allu” Ahllund tulossa laskuun. Kuva on julkaistu Ilmailu-lehdessä 9/1995. Kuva: Tero Tuominen, luvalla.
kuva 8. OH-237 Vaasan hallissa loppukesästä 1995.
kuva 9. Kolmitahopiirros PIK-5c.
kuva 10. Menkijärvellä 2000-luvulla.
kuva 11. Kolme kovaa vinttaajaa ”Nakke” Laaksonen, Esa Huhtala ja Antti Huusko vuonna 1959.
kuva 12. ”Isä Camillo” lähdössä lennolle vuonna 1960.
kuva 13. Seinäjoen laina-PIK-5b ”Koukku” OH-PAS. Koneella harjoiteltiin Vaasassa omaa PIK-5:sta varten v.1960.
kuva 14. OH-PBI Vaasan kentällä 1960.
kuva 15. PIK-5c OH-PBI vintturistartissa vuonna 1961, edessä Slingsby T.21B OH-KSA.
kuva 16. Vaasan kentällä 1961. Slingsby, Olympia ja PIK-5c. ”Kerrankin kaikki samassa kuvassa” (alkup.kuvateksti)
kuva 17. Kerhon yksipaikkaiset Olympia, Pik-5c ja PIK-5b Vaasan kentällä 1962.
kuva 18. OH-PAX Menkijärvellä kesällä 1962. Seinäjoen Bergfalke kuvassa myös.
kuva 19. OH-PBI valkoisessa maalauksessa. Tiklas-Tikka merkki peräsimessä.